2017-02-19

Rakastan istua bussin takapenkillä paksutoppatakki päällä, edessä kuin myös vierellä ystäviä. Kun jalat voi asettaa penkille ja kuinka ihanasti kuohkea huppu painautuu kylmää ikkunaa vasten, ja voi vain kuunnella ja katsoa, ehkä välillä painaa hetkeksi silmät kiinni leiriväsymyksen jäljiltä. Välillä kun tulee ajatus mieleen, sen voi jakaa tai olla jakamatta, hymyillä vaan itsekseen ja katsella ohikiitäviä maisemia.
unnamed Olin viikonloppuna pitkästä aikaa srkn leirillä. Viimeisin leiri oli mulla 2016 summer survivor, sitä edellinen tais olla 2015 jatkis, jaa taas sitä edellinen 2015 kesä, kun olin isosena. Jos siis lasketaan tällaisia leirejä, oon viimeeks ollut isoskoulutusviikonlopussa kaksi vuotta sitten. Mun leiri tosin jäi paljon lyhyemmäksi kuin monen muun, sillä lauantaipäivänä  jazz - produktion yhteistreenit bändin kanssa, ja mä ilmestyin leirille vasta sitten kolmen jälkeen.
unnamed Vaikka en kerennyt viettää hirtsulla edes 24 tuntia, ajatuksen ja ajan tasolla tuntui, että oisin ollut tuolla pidempäänkin. Ei sillä, että olisi ollut tylsää, vaan sillä että tuntui tapahtui paljon, niin konkreettisesti kuin ajatuksen tasolla.  TuoNuossa on hyvä meininki.  Rentoa pelailua ja lauluja, mietteitä herättäviä ja kauniita hartauksia kynttilöillä ja ilman. Hyvää ruokaa, yhdessäoloa, ja joka leirin perus hämärähetki (=pimeässä metsässä juoksemista kolmen koplissa vastaillen toistaan ihmeellisimpiin kysymyksiin ) joka päättyi laavulle.

Note to self: "elämäni 24 h jäässä" - dokumenttia ei tarvitse toistaa, jos osaa pukeutua jo ulos oikein.

2017-02-03

ANYTHING CAN HAPPEN IN JUST ONE DAY.

We are born in one day. We die in one day. We can change in one day. We fall in love in one day. We can loose everything in day.IMG_7438 Anything can happen in just one day.